Maailman lääkemarkkina jatkaa kasvuaan
IMS Healthin mukaan maailman lääkemarkkina kasvaa tänä vuonna 5-7 %, noin 880 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Merkittävin syy kasvuun ovat uudet ja aiempaa kalliimmat biologiset lääkkeet. Euroopan kymmenen myydyimmän lääkkeen listalla on jo seitsemän biologista lääkettä.
Kasvusta johtuen useissa maissa haetaan keinoja lisätä edullisempien rinnakkaislääkkeiden käyttöä. Esimerkiksi Espanjassa ollaan laatimassa kansallista ohjelmaa rinnakkaislääkkeiden käytön edistämiseksi. Euroopassa rinnakkaislääkkeitä käytetään eniten Saksassa, Iso-Britanniassa ja Hollannissa. IMS:n arvioiden mukaan seuraavan viiden vuoden kuluessa rinnakkaislääkkeiden markkinaosuus pakkauksissa mitattuna nousee Yhdysvalloissa jopa 85 %:iin.
IMS Health on maailman johtava lääke- ja terveydenhoitoalan markkinatiedon tuottaja ja analysoija.
Lähde: IMS Healthin johtaja Alan Sheppardin ja johtaja Graham Lewisin esitykset EGA:n vuosikonferenssissa Lissabonissa 17.6.2011