Etusivu / Usein kysyttyä / Kysymyksiä viitehintajärjestelmästä

Kysymyksiä ja vastauksia viitehintajärjestelmästä

 

Mitä viitehintajärjestelmä tarkoittaa käytännössä?

Lääkkeiden viitehintajärjestelmä on käytäntö, jossa potilaalle lääkkeestä maksetulle korvaukselle määritellään tietyin perustein katto eli korvaus maksetaan viitehinnan perusteella. Suomen viitehintajärjestelmässä Kela-korvauksen perustana oleva viitehinta on käytännössä
edullisemman rinnakkaisvalmisteen hinta. Viitehintajärjestelmä tuli Suomessa voimaan 1.4.2009.

Jos lääkäri on määrännyt potilaalle kalliimpaa alkuperäisvalmistetta, apteekissa tarjotaan mahdollisuutta vaihtaa se viitehintaiseen tai viitehinnasta vähän poikkeavaan rinnakkaislääkkeeseen. Jos potilas kuitenkin haluaa ostaa viitehintaa kalliimman lääkkeen, hän maksaa viitehinnan ja lääkkeen hinnan erotuksen itse. Lääkäri voi kirjoittaa reseptiin vaihtokiellon lääketieteellisin tai hoidollisin perustein, ja tällöin korvaus maksetaan nimenomaan määrätystä lääkkeestä.

Esimerkki 1. Lääkäri on määrännyt potilaalle kohonneen kolesterolin hoitoon atorvastatiinia sisältävää alkuperäislääkettä. Ennen viitehintajärjestelmän voimaantuloa potilas sai siitä Kelalta alemman erityiskorvauksen eli 72 % lääkkeen hinnasta ja maksoi itse omavastuuosuutena 28 %. Korvauksen perustana on siis ollut alkuperäislääkkeen hinta.

Huhtikuussa 2009 atorvastatiinista tuli lääkevaihdon ja viitehintajärjestelmän piiriin selvästi edullisempia rinnakkaisvalmisteita. Viitehinta eli Kela-korvauksen perusta määräytyy nyt edullisemman rinnakkaisvalmisteen mukaan.

Potilaalle tarjotaan apteekissa mahdollisuutta vaihtaa alkuperäisvalmiste edullisempaan valmisteeseen. Jos potilas vaihtaa lääkkeen edullisempaan, hän saa siitä edelleen 72 % korvauksen Kelalta. Jos potilas ei halua vaihtaa edullisempaan valmisteeseen, hän maksaa itse omavastuuosuuden lisäksi viitehinnan ja lääkkeen hinnan välisen erotuksen. Valitessaan edullisemman rinnakkaisvalmisteen potilaan maksama omavastuu pienenee.

Ilmeisesti myös atorvastatiinin alkuperäisvalmisteen hinta tippuu nykyisestä, joten hintakilpailu hyödyttää selvästi myös esimerkiksi potilaita, joiden lääkevaihdon lääkäri on kieltänyt ääketieteellisin tai hoidollisin perustein.

Yli 47 000 suomalaista käytti atorvastatiinia vuonna 2007. 

Takaisin sivun alkuun

Koskeeko viitehintajärjestelmä kaikkia lääkkeitä?

Viitehintajärjestelmä koskee vain niitä lääkkeitä, joista on edullisempi vaihtokelpoinen rinnakkaislääke markkinoilla. Vaihtokelpoisuuden määrittelee riippumaton lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea (ent. Lääkelaitos).
Fimea päivittää vaihtokelpoisten lääkkeiden listan neljästi vuodessa. Sosiaali- ja
terveysministeriön yhteydessä toimiva Lääkkeiden hintalautakunta vahvistaa lääkkeiden viitehinnat neljästi vuodessa.

Esimerkiksi vuonna 2007 kaikkien korvattavien lääkkeiden kustannus oli 1,6 miljardia euroa, ja korvauksia niistä maksettiin hieman yli miljardi euroa. Vaihtokelpoisten lääkkeiden osuus kustannuksista oli n. 760 miljoonaa,
ja korvauksia niistä maksettiin 450 miljoonaa euroa.
(http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130208163438PN?OpenDocument )

On muistettava, että kaikki myyntiluvalliset lääkkeet eivät ole Kela-korvattavia, jolloin potilas maksaa itse koko lääkkeen hinnan. Näistäkin lääkkeistä voi toki olla markkinoilla edullisempia rinnakkaisvalmisteita, ja tällöin koko edullisemman valmisteen tuoma säästö kohdistuu potilaalle.

Takaisin sivun alkuun
 

Mitä hintaputki tarkoittaa?

Markkinoilla voi olla lääkkeestä useiden eri rinnakkaisvalmistajien vastaavia, vaihtokelpoisia tuotteita, joiden hinnat voivat poiketa toisistaan hieman. Jotta korvaus ja lääkkeen saatavuus eivät olisi riippuvaisia yhdestä  rinnakkaisvalmisteesta, viitehintajärjestelmään on määritelty hintaputki, jonka rajoissa lääkkeen hinta saa liikkua täyden korvauksen saamiseksi. Näin korvauksen saa myös lääkkeistä, joiden hinta poikkeaa hieman edullisimmasta vastaavasta lääkkeestä.

Viitehinta on 1,50 euroa edullisimman vaihtokelpoisen lääkkeen hintaa korkeampi, jos edullisin valmiste maksaa alle 40 euroa. Yli 40 euroa maksavien lääkkeiden hintaputki on kaksi euroa. Jos siis viitehintaryhmän edullisin lääke maksaa esimerkiksi 25 euroa, potilas voi ostaa 26,50 euron hintaisen lääkkeen ja saa siitä saman Kela-korvauksen kuin 25 euron lääkkeestä.

Koska lääkkeiden hinnat vahvistetaan kahden viikon välein mutta viitehinta neljästi vuodessa, lääke voi myös joskus olla edullisempi kuin viitehinta. Tällöin korvaus lasketaan todellisen hinnan perusteella.

Hintaputki lisää lääkkeiden toimitusvarmuutta eikä potilaiden tarvitse vaihtaa lääkkeitään niin usein kuin maissa, joissa hintaputkea ei ole käytössä.

Takaisin sivun alkuun
 

Miten viitehintajärjestelmä eroaa lääkevaihdosta?

Viitehintajärjestelmä oikeastaan tehostaa lääkevaihtoa, joka on ollut voimassa vuodesta 2003. Lääkevaihto on käytäntö, jossa apteekissa tarjotaan lääkkeestä
edullisempaa vaihtokelpoista rinnakkaisvalmistetta.. Potilas voi kuitenkin aina halutessaan kieltäytyä vaihdosta. Myös lääkäri voi kirjoittaa reseptiin vaihtokiellon hoidollisin tai lääketieteellisin perustein.

Viitehintajärjestelmän tultua voimaan potilas maksaa itse alkuperäislääkkeen hinnan ja viitehinnan välisen erotuksen, jos hän ei halua vaihtaa lääkettä edullisempaan rinnakkaisvalmisteeseen.

Viitehintajärjestelmä vaikuttaa lääkkeestä maksettavaan Kela-korvaukseen. Aiemmin potilas sai korvauksen kalliimman lääkkeen perusteella, vaikka hän olisi kieltänyt vaihdon. Viitehintajärjestelmän tultua voimaan korvaus lasketaan edullisemman vaihtokelpoisen rinnakkaislääkkeen perusteella. Jos lääkäri on kieltänyt vaihdon, korvaus lasketaan alkuperäislääkkeen hinnan perusteella.

Vain pieni osa lääkkeistä vaihdetaan apteekeissa. Esimerkiksi vuoden 2008 heinä-syyskuussa kaikista vaihtokelpoisista reseptilääkkeistä vaihdettiin alle 12 %. Selvästi suurin syy vaihtamattomuuteen oli se, että lääkäri oli jo valmiiksi määrännyt edullista lääkettä. Alle kymmenessä prosentissa potilas kielsi lääkevaihdon, ja vain 0,1 prosentissa tapauksista lääkäri oli kieltänyt vaihdon.
(http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/180808100445PN?OpenDocument )

Samalla kun viitehintajärjestelmä otettiin käyttöön, lääkevaihdon ja järjestelmän piiriin tuli lukuisia lääkkeitä, jotka jätettiin edellisessä lääkelain muutoksessa vuonna 2006 lääkevaihdon ulkopuolelle (ks. kysymys 11). Lääkevaihdon ulkopuolelle jätettiin tuolloin alkuperäisteollisuuden painostuksesta mm. kohonneen verenpaineen ja Alzheimerin taudin hoitoon tarkoitettuja
valmisteita.

Esimerkki 2. Potilaalle on määrätty Alzheimerin tautiin alkuperäisvalmistajan
donepetsiilivalmistetta. Markkinoilla on myös rinnakkaisvalmistajan donepetsiilia sisältävä lääke, mutta se ei kuulunut lääkevaihdon piiriin ennen huhtikuuta 2009. Apteekissa ei siis huhtikuuhun 2009 asti voitu vaihtaa alkuperäisvalmistetta edullisempaan rinnakkaislääkkeeseen, koska lääkettä ei ollut määritelty
vaihtokelpoiseksi.

Huhtikuusta 2009 alkaen donepetsiilivalmisteet tulivat lääkevaihdon ja viitehintajärjestelmän piiriin, ja nyt potilaalle tarjotaan aina mahdollisuutta vaihtaa lääkärin määräämä alkuperäisvalmiste edullisempaan valmisteeseen. Donepetsiilivalmisteet ovat peruskorvattavia - potilas maksaa itse 58 % lääkkeestä - joten vaihtamalla edullisempaan rinnakkaislääkkeeseen
potilas säästää merkittävästi ( esimerkki 3 ).

Vuonna 2007 donepetsiilia käytti 14 500 suomalaista.

Takaisin sivun alkuun
 

Miten viitehintajärjestelmä vaikuttaa potilaan asiointiin apteekissa ja lääkekorvauksiin?

Viitehintajärjestelmä ja lääkevaihdon laajennus ovat tuoneet potilaille yhä useammin mahdollisuuden valita edullisempi valmiste. Etenkin peruskorvatuissa lääkkeissä, joissa omavastuu on 58 %, potilaan itse maksama osuus on pienentynyt merkittävästi. Lisäksi viitehintajärjestelmä lisää lääkemarkkinoiden hintakilpailua, jonka odotetaan laskevan lääkkeiden hintoja.

Potilaan ei tarvitse itse pyytää apteekissa edullisempaa valmistetta, vaan apteekin henkilökunta tarjoaa vaihtoa oma-aloitteisesti. Potilaiden ei välttämättä tarvitse olla tietoisia lääkekorvausjärjestelmän kiemuroista, vaan he voivat luottaa apteekkien ammattitaitoon.

Potilaan vuotuiselle lääkkeiden omavastuuosuudelle on asetettu katto, jotta yksittäisen potilaan lääkemenot pysyisivät kohtuullisina. Vuonna 2010 katto on 672,70 euroa, ja katon ylittävältä osalta potilas maksaa vain 1,50 € jokaista lääkepakkausta kohden. Katon huomioidenkin viitehintajärjestelmä tuo potilaille yleensä merkittäviä säästöjä. Jos lääke on viitehintaa kalliimpi, ylimenevä
osuus ei kerrytä omavastuukattoa vaan jää aina potilaan maksettavaksi.

Esimerkki 3.  Lääkäri on määrännyt potilaalle Alzheimerin tautiin donepetsiilia. Huhtikuussa 2009 lääkevaihdon ja viitehintajärjestelmän piiriin tuli edullisempi donepetsiilia sisältävä rinnakkaislääke. Nykyisellä hintatasolla kolmen kuukauden pakkaus alkuperäisvalmistetta maksaa apteekissa n. 340 euroa.

Potilas sai huhtikuuhun 2009 asti alkuperäislääkkeestä Kelalta peruskorvauksen 42 % eli 144 euroa ja maksoi itse omavastuuosuuden 58 % eli 199 euroa. Vastaava pakkaus rinnakkaislääkettä maksaa n. 213 euroa. Kelan peruskorvaus siitä on 89 euroa ja potilaan maksama omavastuuosuus 124 euroa.

Koska viitehintajärjestelmän tultua voimaan Kela-korvaus lasketaan edullisemman rinnakkaislääkkeen perusteella, kalliimman lääkkeen omavastuuosuus nousee 251 euroon. Kolmessa kuukaudessa potilas siis säästää 127 euroa ja vuodessa yli 500 euroa, jos hän vaihtaa edullisempaan rinnakkaislääkkeeseen.

Takaisin sivun alkuun
 

Mitä hyötyä viitehintajärjestelmästä on?

Viitehintajärjestelmä on alentanut tutkitusti sekä kuluttajien että yhteiskunnan lääkemenoja. Säästöä syntyy sekä valmisteiden vaihdosta että lääkeyritysten välisen hintakilpailun lisääntymisestä.

Viitehintajärjestelmä on käytössä useimmissa EU-maissa, ja se on todettu tehokkaaksi keinoksi hillitä yhteiskunnan ja potilaiden lääkemenojen kasvua. Rinnakkaislääkkeiden käyttö tuo EU-alueella vuosittain noin 20 miljardin euron säästöt.

Viitehintajärjestelmästä hyötyvät sekä lääkkeen ostaja että yhteiskunta, joka maksaa potilaalle lääkkeestä sairausvakuutuskorvauksen.

Suomessa lääkkeiden omavastuuosuudet ovat varsin korkeat moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, joten lääkkeen hinnalla on paljon merkitystä potilaalle. 

Lääkekorvausmenot ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti, ja kasvun odotetaan jatkuvan väestön ikääntyessä ja uusien kalliiden lääkkeiden tullessa markkinoille. Esimerkiksi vuonna 2008 Kelan lääkekorvausmenot kasvoivat 8,8 % vuoteen 2007 verrattuna, kun viralliseksi tavoitteeksi on asetettu viisi prosenttia.

Lääkemenojen hillitseminen vapauttaa resursseja myös uusien, kalliiden lääkkeiden käyttöönottamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että viitehintajärjestelmä tuo vuosittain 85 miljoonan euron säästöt. Kokonaissäästöistä n. 33 miljoonaa tuntuisi potilaiden omissa kukkaroissa ja loput 52 miljoonaa euroa tulisivat yhteiskunnalle lääkekorvauskulujen alentumisen myötä. (http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/15441/index.htx )

Takaisin sivun alkuun
 

Heikentääkö viitehintajärjestelmä potilaiden lääkehoitoa?

Rinnakkaisvalmisteiden käyttöön jo tottuneet potilaat eivät todennäköisesti huomaa viitehintajärjestelmään siirtymistä mitenkään. Lääkärit kirjoittavat yleensä vaihtokelpoisten lääkkeiden resepteihin suoraan hintaputkessa olevan valmisteen, joten potilas saa Kela-korvauksen täysimääräisenä eikä apteekissa kysytä halukkuutta vaihtoon.

Lääkäri voi kieltää lääkevaihdon hoidollisin tai lääketieteellisin perustein. Tällöin korvaus maksetaan määrätyn lääkkeen hinnasta.

Rinnakkaislääkkeet ovat lääkehoidon kannalta samanarvoisia - tutkitusti yhtä tehokkaita, laadukkaita ja turvallisia - kuin vastaavat alkuperäisvalmisteet.

Takaisin sivun alkuun
 

Mistä tietää, onko vaihdettu lääke yhtä hyvä ja tehokas kuin lääkärin alunperin määräämä lääke? 

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea valvoo kaikkien Suomessa markkinoilla olevien lääkkeiden turvallisuutta ja määrittelee keskenään vaihtokelpoiset lääkevalmisteet neljä kertaa vuodessa. Lääkevaihto tehdään aina Fimean luettelon mukaan.

Lääkevaihdon periaatteena on, että vaihdettavassa lääkkeessä on sama määrä samaa vaikuttavaa ainetta samassa annosmuodossa kuin alkuperäisessä valmisteessa. Lääkkeen tulee vaikuttaa samalla tavalla ihmiskehossa - rinnakkaislääkkeen tulee olla tutkitusti bioekvivalentti alkuperäisvalmisteen kanssa.

Potilas saa siis yhtä hyvän lääkehoidon yhtä tehokkailla, yhtä turvallisilla ja yhtä laadukkailla mutta edullisemmilla lääkevalmisteilla.

Takaisin sivun alkuun
 

 

ikääntyvä pariskunta istuu penkillä syksyisessä puistossa, kuvattu takaapäin